Kehotyöskentely
Tanssipajan kehotyöskentely
sisältää sellaisia työmenetelmiä, joissa
toiminta ja toiminnan taustalla vaikuttavat ajatusmallit ovat
suuntautuneet ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen
liike- tai kehokokemusten kautta ja jotka eivät ole suoranaisesti
tanssia.
Kehotyöskentelyn
ryhmätunnit soveltuvat kenelle tahansa omasta hyvinvoinnistaan
kiinnostuneille.
Osa näistä
työtavoista pohjautuu vanhoihin Aasiassa syntyneisiin ja
siellä vuosisatojen, jopa vuosituhansien ajan vaikuttaneisiin
traditioihin. Esimerkkejä tällaisista työskentelytavoista
ovat mm. Jooga, Tai Chi, Shiatsu ja Shindo. 1900-luvun aikana
itämainen filosofia, erilaiset aasialaista alkuperää
olevat itsepuolustus- ja liikuntalajit ja erityisesti itämainen
keho-mieli ajattelu ovat saavuttaneet valtavan suosion länsimaissa.
Tällä on ollut vaikutuksensa hyvin moniin 1900-luvun
aikana syntyneisiin tanssinopetuksen ja kehollisen työskentelyn
menetelmien sisältöön.
Työtapoja
joissa on selkeästi nähtävissä itämaisen
filosofian vaikutusta ja sen yhdistymistä länsimaiseen
ajattelutapaan ja toimintamalleihin ovat mm. Feldenkrais-menetelmä
ja Body-Mind-Centering työskentely. Feldenkrais-menetelmässä
korostuu oman olemassaolon ja kehon osien toiminnan yhteyksien
tiedostaminen liikeharjoitusten kautta. Liiketyöskentely
ymmärretään kokonaisvaltaiseksi oppimisprosessiksi.
BMC työskentelyssä taas yhdistyvät anatominen
ja fysiologinen tieto, mielikuvat ja liikkuminen
aivan uudenlaiseksi kokemukselliseksi kehotietoisuuden ja liikkeen
oppimisen välineeksi.